Yhteisöön kuuluminen vähentää yksinäisyyttä

30.04.2022

Sain kutsun syntymäpäiväjuhliin. Juhlissa tapasin ihmisiä, joita en ollut tavannut aikoihin, mutta joista pidän kovasti ja kun heitä näki taas, iski pieni kaiho siitä, että en ole heitä pitkään aikaan nähnyt, ja ikävä siitä, etten tule heitä vähään aikaan näkemäänkään. Se ei johdu minusta, heistä tai välimatkasta. Se johtuu siitä, että asia, jonka vuoksi olemme viettäneet yhdessä aikaa, ei ole enää yhdistä meitä. Kuulostaa dramaattiselta, mutta sitä se ei ole. Elämämme aikana liitymme, kuulumme ja jätämme erilaisia yhteisöjä.

Ystäviä ja yhteisöjä

Syntymäpäivien jälkeen laskin, että minulla on noin seitsemän hyvää ystävää, joita näen useammin tai harvemmin, mutta he ovat sellaisia ihmisiä, joihin pidän yhteyttä ja heidän kanssaan jaan elämäni ilot ja surut. Tämän lisäksi minulla on valtava joukko tuttavia, ihmisiä, joista pidän ja joiden seurasta nautin paljon, mutta he eivät ole sellaisia ystäviä, joihin pitäisin säännöllisesti yhteyttä. He liittyvät elämässäni olleisiin ja oleviin yhteisöihin, kuten työpaikkoihin, harrastuksiin, asuinpaikkoihin tai lasteni kouluun ja lasten harrastuksiin. Eli meidät on yhdistänyt joku "konteksti", yhteinen maailma, yhteisö, joka on saattanut meidät yhteen ja jonka puitteissa olemme tavanneet, tutustuneet ja viettäneet aikaa.

Syntymäpäivillä tapaamani ihmiset liittyivät entiseen työhöni ja harrastusryhmään, jonka jäsen en enää ole. Molemmissa yhteisöissä oli mukavia ihmisiä, joiden kanssa yhteistyö oli innostavaa ja hauskaa. Mutta vaihdoin työpaikkaa ja harrastusryhmää, joten säännöllinen tapaamisyhteys näihin ihmisiin katkesi. Olen jättänyt taakseni monta yhteisöä ihmisineen, koska luontevaa syytä tapaamiseen ei enää ole. Joskus näistä yhteisöistä joku jää ystäväksi, mutta moni merkittävä ihminen jää taakse. Omatkin ystäväni olen tavannut jossain yhteisössä, kuten opiskellessa tai harrastuksissa, mutta heihin syntynyt side on muodostunut niin vahvaksi, ettei suhteen olemassaolo tarvitse ympärilleen enää yhdistävää yhteisöä.

Yhteisöön kuuluminen pitää yksinäisyyden loitolla

Olen kokenut kuuluvani vahvasti omiin yhteisöihini silloin, kun niiden aika on ollut. Olen ollut yhteisölleni tärkeä jäsen ja olen antanut sille panokseni. Olemme tehneet yhdessä asioita, puhuneet, nauraneet, surreet. Olemme välittäneet toisistamme, iloinneet kun tapaamme, jakaneet arkea. Jotkut yhteisöt ovat pysyvät mukanani koko tähänastiseni elämänkaaren ajan. Mutta jotkut yhteisöt ihmisineen jäävät. On muutettava isompaan asuntoon ja pihayhteisö jää. Lapset kasvavat aikuisiksi eikä enää tavata muiden vanhempien kanssa kentän laidalla. Työväenopiston teatteriryhmän kausi päättyy ja ryhmä hajoaa. Vaihdan työtehtäviä, muutan paikkakuntaa. Mutta toisaalta, voin liittyä uusin yhteisöihin, löytää mukavan naapuruston, harrastuksen, yhdistyksen, työn tai vapaaehtoistehtävän.

 Yhteisöön kuuluminen vähentää yksinäisyyttä ja estää syrjäytymästä. On siis sekä inhimillisesti merkittävää ja yhteiskunnallisesti tärkeää, että jokaisella on joku yhteisö, johon hän kuuluu. Yhteisöistä löytyvät myös ystävät.

Yhteisöt ovat meille tärkeitä. Ilman yhteisöä ihminen on yksin, hän ei kuulu minnekään.